
energiahoidot
Energiahoitamisen maailma on ihmeitä ja ihmeellisyyksiä täynnä, jonka toimintamekanismia on hyvin vaikea todistaa muuten paitsi henkilökohtaisesti kokeilemalla ja kokemalla. Hoidoissa toimin kanavana Pyhän Hengen parantavalle energialle, jokaisen hoidon ollessa aina täysin erilainen.
Näin insinöörin mielellä kun koitan ymmärtää hoitotapahtumaa, niin kaikki on energiaa, ja kaikki vaikuttaa kaikkeen. Fyysinen maailma koostuu atomeista jotka ovat liikkeessä, ollen siis energiaa. Atomissa sanotaan olevan 99% tyhjä tilaa, jonka kuitenkin koen olevan tietoisuudella täytetty, johon suuntaan myös moderni kvanttifysiikka osoittaa. Kehosi on siis täynnä tietoista energiaa, kuten myös ajatuksesi ja niistä muodostuvat tunteet.
Vastaavasti, DNA:sta meidän virallinen tieteemme kertoo että siitä 90% olisi tarpeetonta "roskaa", kun taas omasta näkökulmastani selvätietoisemmat tutkijat kertovat, että tuohon ainekseen on muun muassa koodattu historiaamme. Sieltä voi löytyä esim. nykyhetkeen vaikuttavia lapsuuden ajan traumoja, ja jopa edellisten elämien tapahtumamme.
Energiavirtauksissa voi siis olla hyvin monenlaisia ja -tasoisia tukoksia, joita energiahoidot usein avaavat kerros kerrokselta. Hoidot eivät myöskään tunne ajan tai paikan rajoituksia sillä syvät tietoisuustasot ovat yhteydessä toisiinsa. Hoito voi siis tapahtua joko paikan päällä hoitopöydällä, tai etänä niin että makaat vaikka omalla sohvalla tai sängyllä.

Mari Paakkunainen
Juholta olen vastaanottanut kaksi energiahoitoa. Chakrojen puhdistumisen myötä nousi pintaan itselle tiedostamattomia juttuja ja monia prosesseja lähti liikkeelle. Mieletöntä!
Tokalla puhdistuskerralla vesihanat aukes ja kyyneleet valui onnellisuuden ja kiitollisuuden tunteesta. Todella voimallinen kokemus!
Energiat muuttuu, ihminen muuttuu.Hoitojen jälkeen olo on ollut tasapainoisempi, mieli selkeämpi ja rauhallinen. Voin lämpimästi suositella.
Johannes Gartmann,
Dorn - terapeutti
Vahva, taitava ja moniulotteinen.
Sain apua mm. vatsavaivaan joka oli vaivannut jo pitkään. Monet tunnepuolen asiaan jotka olivat pitäneet minua jumissa, aukesivat. Sain syvennettyä yhteyttä itseeni entisestään.
Suosittelen Juhon energiahoitoa täydellä sydämellä!
Heini Mikkonen,
Akupunktiohoitaja
Molemmat hoidot jotka olen saanut olivat todella hyvät ja eteenpäin vievät. Hoitojen lähtötilanne oli se, että tunsin itseni hiukan uupuneeksi ja ahdistuneeksi.
Hoito auttoi molemmilla kerroilla. Energiatasot paranivat ja näin selkeämmin tilanteeni.
Parasta antia hoidossa on Juhon antama todella seikkaperäinen ja tarkka kuvaus mitä hän teki ja koki hoidon aikana. Sain arvokkaita ”johtolankoja” työstöä vaativista asioista sekä selkeyttä moniin kysymyksiin joita olin pohtinut liittyen elämääni.
Hämmästyttävää oli myös se miten tarkasti Juho näki tilanteeni molemmilla hoitokerroilla, ilman että tiesi tilanteestani juuri mitään!