top of page

kuka olen

Vaikuttaja, välittäjä, oman todellisen itsensä etsijä ja löytäjä

"Äiti, miksi vesi on märkää", oli kysymys jonka hänelle esitin kun puhumaan olin oppinut. 

Tuo antoi varmaan jo suuntaa sille ihmettelylle jota elämää kohtaan koen. Olen aina tykännyt miettiä asioiden syvempiä olemuksia, antautua tietämättömyydelle ja sitä myöten saada sitten vastauksia kysymyksiini. 

oma naama.jpg

Kasvoin kutakuinkin normaalin minun ikäpolveni lapsuuden, eli oloni oli päällisin puolin turvattua, vaikkakin sota-aikojen tunnetraumoja periytyi myös minulle kohdattavaksi ja parannettavaksi. Tässä kun polulleni on mittaa jo jonkin verran kertynyt syntymävuoteni 1980 jälkeen, niin sitä on oppinut katsomaan elämää hyvin eri tavoin kuin mitä vaikkapa parikymppisenä, niin että vastoinkäymisissäkin usein paljastuu se siunauksellisuus. Onnea siis löytyy, myös niistä onnettomuuksista.


Perinteiseltä koulutukseltani olen kone- ja tuotesuunnitteluinsinööri, vaikkakin elämä ohjasi minut muihin tehtäviin melko pian valmistumiseni jälkeen. Työkokemusta minulla on monilta eri toimialoilta, esimiesasemista, luottamustehtävistä ja työttömyydestä. Tällä hetkellä panostan elämässäni yhteiskunnallisten asioiden kehittämiseen niistä julkisesti puhumalla, myös politiikan saralla. 

Ulkoisten kehityskohteiden lisäksi yksi intohimoni on sisäinen tutkimusmatkailu, itseni kehitys, sen selvittäminen kuka minä olen ja miksi. Mitä olen tullut tänne tekemään, ja mitä on energia jos kaikki kerran on sitä. Vai onko. Polulleni on antanut perspektiiviä myös kasvilääkkeet, jotka ovat auttaneet näkemään asioista tietoisuuden syvempiä tasoja . Vaikka koenkin että ne antoivat minulle paljon, niin aivan turhaan taiteilin monesti veitsenterällä. Onnekseni kuitenkin tasapainoni riitti, ja lopulta ymmärsin, että puhtaudessa piilee ratkaisun avaimet. Hyödynsin kasvilääkekokemuksiani myös kokemusasiantuntija-koulutukseen menemällä, ja toivon, että voin omakohtaisilla opeillani ohjata nuoria, ja miksei vanhempiakin, onnellisesti riippumattomaan tilaan.

Koitan myös parhaani mukaan olla väärässä olemisen mestari, jolla tarkoitan sitä, että kehittyäkseen pitää usein myöntää itsellensä olevansa sen tarpeessa. Maailmankuvani olikin pitkään sellainen kuin millaiseksi minut oli yhteiskunta ohjelmoinut. Olin melkein mallikansalainen, oiva oravanpyörän osa. Vuonna 2008 koin kuitenkin ensimmäisen isomman heräämisen, kun konetekniikan insinöörinä katsoin dokumentin WTC-torneista, ja siitä miten kaksois-tornien virallisessa romahtamisteoriassa ei ollut järjen hiventäkään. Sillä hetkellä heräsin ohjelmointihypnoosistani, ja aloin tutkimaan suurella mielenkiinnolla lukuisia yhteiskunnan osa-alueita, huomatakseni että sama valheiden verkko ulottuu lähes jokaiseen yhteiskunnan osa-alueeseen. Ulkoa syötetystä tiedosta pois oppiminen kriittisen ajattelun ja totuuden etsimisen myötä on ollut vuosien prosessi, joka vaan jatkuu jatkumistaan, jonka johdosta koenkin että yhteiskuntana elämme pitkälti ylös-alaisin maailmassa. 

Toinen heräämiseni tapahtui talvipäivän seisauksena 21.12.2014. Siihen saakka en ollut antanut montaakaan ajatusta uskonnoille, hengellisyydelle tai henkisyydelle, ymmärtämättä yhtään niiden erojakaan. Tuona kyseisenä päivänä, tai siis yönä, sain todella voimakkaan ja tunteja kestävän kokemuksen jonkin paljon suuremman voiman, tietoisuuden ja rakkauden olemassa olosta. Sitä oli mahdotonta kieltää materialistisella ja ateistisella elämänkatsomuksellani, joten melkeimpä sormia napsauttamalla, käsitykseni olemassaolosta muuttui hyvin perusteellisesti. 

Edellämainittu kokemukseni onkin johdattunut minut aivan uudenlaiseen maailmaan, eritoten sisäiseen. Ymmärrän paljon paremmin miksi mikäkin asia tapahtuu, eli syyn ja seurauksen lakia. Se myös kannustaa kasvamaan ja ottamaan vastuuta niin itsestä, muista kuin ympäristöstä. Meidän elämällä on tarkoitus, jonka löytäminen antaa meille iloa. Ilo taas, niin toteutuakseen se vaatii rakkautta, jonka voi löytää totuudessa.

Eikö olekin jännä tämä matka ja leikki jota elämme? Ja aivan parasta, että sinäkin olet siinä mukana!

<3

Työkokemus (oleellisimmat)

  • Asiakaspalvelija (Urheilukeskus)

  • Pääluottamusmies

  • Turvallisuustarkastaja

  • Suunnitteluinsinööri

  • Rakennusmies

Koulutukset (oleellisimmat)

  • Energiahoitokurssit

  • Kokemusasiantuntijuus

  • Koneensuunnitteluinsinööri (Stadia)

  • Tuotesuunnitteluinsinööri (Hollanti)

  • Koneistaja (ammattikoulu)

bottom of page