oppaani ja orjuuttajani
kannabis
"Koskaan ei voi polttaa liikaa, vaan korkeintaan tarpeeksi",
oli minun kaveripiirini versio sanonnasta "parempi överit kuin vajarit".
Tuossahan sitä, reseptiä psykoosin partaalla keikkumiseen, moneen kertaan, 15 vuoden käyttöhistoriani aikana. Samaan aikaan voin sydämestäni kiittää tuota kasvilääkettä, sillä olen varma että se pelasti minut alkoholin liialliselta käytöltä ja myös antoi minulle upeita kokemuksia itsestäni, ajatusmalleistani sekä ympäröivästä maailmasta.
Mutta, niin kuin Etelä-Amerikan shamaani minulle kerran totesi, niin asioilla on aina ne hyvät ja huonot puolet, kuten myös kasvilääkkeillä, tai huumeilla, jos niitä sillä termillä haluaa kutsua. Lääkkeen ja myrkyn ero onkin siinä henkilökohtaisessa annostuksessa, ja senkin voin suoraan myöntää, että käytin kannabista liian usein, liian suuria määriä ja liian pitkään.
Valitettavasti, lainsäädäntömme ja uskomattoman huonon päihdevalistuksen vuoksi, hyvin moni ihminen kerää nuo vastaavat virheet omalle polulleen, vaikka ne olisi helposti vältettävissä. Kieltolait ja niihin liittyvät rangaistukset saavat aikaan sen, että apua on rangaistuksien pelossa hyvin vaikea pyytää, ja jos sitä pyytää, niin usein tarjotaan tilalle kemikaaliriippuvuutta lääkkeiden muodossa. Ojasta allikkoon, eli lailliseen huumeriippuvuuteen, lääkemafian voittoja kasvattamaan.
Kaikki voisi kuitenkin olla toisin. Päihdevalistuksemme voisi olla uskottavaa, jolloin se myös pohjatuisi sellaisten ihmisten tietoon joilla on omakohtaista kokemusta niistä. Väärinkäytön sijasta, valistus voisi keskittyä siihen mitä on oikeinkäyttö, korostaen kuitenkin sitä että puhtaus on lopulta paras vaihtoehto.
Olen ollut puhtaana kannabiksesta v. 2015 lähtien, lukuunottamatta yhtä viikonloppua, jolloin valmistin siitä syöpälääkettä läheiselleni. Muistan vieläkin hyvin sen aktiivisen käytön aikaisen ahdistuksen tunteen, jota sai paettua uuden jointin käärimällä. Tuossa oravanpyörässä sitä tulikin sitten veivattua monta tuhatta kierrosta.
Vuonna 2020 havahduin siihen, että voin kääntää intohimo/kärsimysmatkani palvelemaan yhteistä hyvää. Kouluttauduin aiheesta kokemusasiantuntijaksi, jotta voisin opastaa nuoria välttämään niitä kuoppia, joihin minä ja monet kaverini astuivat.


Missio
Se mitä ihminen kaipaa on yhteyttä, iloa, rauhaa ja rakkautta. Siitä voi saada välähdyksiä oikoteitä, esim. kannabista apuna käyttäen, mutta kun pysyvää täyttymyksellistä tilaa tavoitellaan, niin ratkaisu on puhtaudessa, riippumattomuudessa.
Olen saanut omaan työkalupakkiini ison määrän työkaluja, joilla luontaisesti lähestyä onnellisuuden tilaa. Joitain mainitakseni, niin ruokavalio, traumojen ymmärtäminen ja käsittely, anteeksiannon sisäistäminen sekä eri tasoilla olevien energiatukoksien purkaminen ovat oppeja joita voin jakaa.

Visio
Tahdon olla rakentamassa uuden tyyppistä päihdevalitusta sekä auttaa varsinkin nuoria niihin liittyvissä ongelmissa. Minulla on paljon työkaluja joita voin tarjota nuorille, ja miksei myös aikuisille, jotka vapautta kohti haluavat kulkea.
Tarjoan mielelläni kokemusasiantuntijan palveluita, esimerkiksi luentoina oppilaitoksissa ja päihdenuorten yksiköissä. Oman käyttöni myötä minulla on kosketuspintaa siihen mistä puhun, joten minua on myös uskottavampaa kuunnella.
Toinen visioni, haaveeni, on järjestää joko yksin tai yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa kurssimuotoista pidempiaikaista palvelua. Siinä kävisimme asiakkaiden kanssa läpi riippuvuuksiin johtaneita syitä ja erilaisia pakokeinoja, tavoitteena puhdas ja onnellisesti riippumaton olotila.
