ahdistelu ja seksuaalinen hyväksikäyttö - henkisen miehen näkökulma

Häpeää, sitä pääsen taas kokemaan, ja niin varmaan moni muukin mies. Lähden liikkeelle siitä, että viime päivinä myös henkisissä piireissä on noussut esiin ahdistelu ja seksuaalinen hyväksikäyttö. Tekstini lopusta löytyvällä pari vuotta sitten julkaisemallani videolla kerron mun suurimmasta häpeän aiheestani, joka liittyy juurikin tuohon samaan aiheeseen. Oon nyt lueskellut paljon kannanottoja suuntaan ja toiseen, mut koska tätä oman kaltaistani en vielä ole nähnyt, niin sen nyt kerron. Henkisyyteen kuuluu pitkälti anteeksianto, ja koska naiset näissä tapauksissa ovat useimmiten se kärsivä osapuoli, niin he ovat myös tuota päässeet enemmän opettelemaan. Jopa siinä mittakaavassa että aihetta heidän silmilleen hierotaan. Heille on kerrottu myös omasta voimasta, ja etteivät he olisi uhreiksi joutuneet, jos olisivat sitä osanneet käyttää. No, tavallaan totta mutta sitten taas ei. Jos valta-asetelma ei ole alunperinkään terve ja tasapainoinen, niin antaako se dominoivalle henkilölle oikeuden jyrätä toisen tahto? Naista kohtaan, no entä lasta kohtaan, vain jotta ymmärrätte pointtini? Toisille dominoiva valta-asema antaa luvan, ja he kokevat toimivansa täysin oikein, omien traumojensa ohjaamina. Väitän noin sen johdosta, sillä oletan, että jos ihminen on putsannut oman traumataakkansa, niin hän ei käyttäytyisi epäkunnioittavasti muita kohtaan, miten itsekin toimin. Tähän liittyen, niin empä muuten vieläkään pysty koko aikaa käyttäytymään vain rakkauteen pohjautuen, ja nuo kuonat, niin ne pääsevät purkautumaan paikassa missä tunnen oloni turvallisimmaksi, eli lähipiirissäni, varsinkin kumppanini kanssa. No, näitä ahdisteluja ja seksuaalisia hyväksikäyttöjä nousee nyt pintaan, ja taitaa olla, että nyt näemme vasta ensimmäisiä pilkahduksia jäävuorien huipuista. Koska näissä traumoissa ovat osallisena sekä naiset että miehet, ja kun naiset ovat tuota omaa voimaa ja anteeksiantoa opetelleet, niin entäs sitten miehet, mikä työ meille jää vai onko meidän tehtävä vain aiheuttaa traumoja, tökkiä niitä, antaa naisille oppiläksyjä ja ehkä jopa tasapainottaa heidän edellisten elämien karmaa? Njääh. Mun oletus on, että ei me niin helpolla päästä. Meille tässä kokonaisuudessa on jätetty häpeäduuni. Kohdata se pimeys itsessämme, katsoa sitä silmästä silmään, ja todeta että nyt tuli toimittua aikalailla päin persettä. Pyytää anteeksi, ja mennä sitä kautta paskaksi, vain jotta voimme rakentua uudelleen tasapainoisempana versiona itsestämme. Silloin pari vuotta sitten kun johdatus mulle kertoi että teeppä tuo video, niin olin alkuun että en vittu tee. Sit se samantien vastas, että vittu teethän. No, mä olin sit että voi perse, miksi juuri minä. Ja varsinkin koska tuo oli mun ihan oma salaisuus, kukaan ei siitä mitään tiennyt. Paitsi. Mitäpä luulette, että mitä te pystytte piilottamaan Jumalalta, tai edes itseltänne? Niin, koska mä koen olevani henkinen ihminen ja uskon siihen liittyviin asioihin, kuten karman lakiin ja sovitukseen, niin tykkään myös elää niiden oppien mukaisesti parhaimpani mukaan. Mulle tuli duuni, ja vaik tuon videon kuvaaminen ihan hirveää teki, niin koin vahvasti tekeväni oikein. Tämän viestin kirjoittaminen aiheuttaa myös syviä itseeni kohdistuvia huokauksia, kuten myös se että oletettavasti päädyn puhumaan tästä uudelleen videolle, mut tällä kertaa aiheesta toisten kanssa keskustelemalla. Nää mun duunit, niin mä koen että avaan energialinjoja, tai no olen yksi monista avaajista, ja mulle tuli nyt tämänlainen osa. Muille miehille joilla on vastaavanlainen taakka harteillaan, niin tiedän että se on raskas kantaa. Sen voi aina työntää ajatuksissaan piiloon, mut sieltä se taas takas tulee. Mä koin että johdatus näytti mulle sen, että traumani avaamalla, se pääsi vapaaksi, purkautumaan pois. Mun on paljon helpompi olla, saan olla koko ajan rauhassa oma itseni, kun raskaiden salaisuuksien komero on putsattu. Traumani, niin sitä on todella vaikeaa myös kirjoittaa tähän, vieläkin, ja varmaan aina. Mä päädyin naisen kanssa sänkyyn, joka sammui. Itse jatkoin, loppuun saakka. Nyttemmin ymmärrän sen raiskaukseksi. Tiedän että mun tekoni oli ja on tuomittava, mut vapautumalla tuosta taakasta, myöntämällä ja tuomalla se esiin, mun ei tarvitse enää tuomita itseäni. Anteeksiantaa voi myös itselleen. En väitä että kaikkien teidän tulisi julkisesti toimia, mut omassa tapauksessani koin sen oikeaksi, varsinkin koska en tiedä kuka tuo uhriksi joutunut nainen oli. Joten kaikille teille naisille jotka ahdistelua ja seksuaalista hyväksikäyttöä olette kokeneet, anteeksi. Kun tein tuon videoni ja laitoin sen Youtubeen, niin se sai muistaakseni joitakin tuhansia katselukertoja, kunnes sekin sitten koronasensuurin myötä poistettiin kaikkien muiden videoitteni mukana. Ne palautteet jotka minä sain ulostulostani olivat kahdenlaisia. Moni nainen kiitti minua, ja kertoi että sanani koskettivat heitä syvältä, jolloin heistä osa myös pystyi anteeksiantoon aikaisemmin kokemaansa vääryyttä kohtaan. Muutama mies, kirkas henkisen polun kulkija, taas kertoi että heillä on samanlainen luuranko kaapissaan. Varsinaista tuomitsemista en nähnyt vaikka sitäkin ehkä oli, mutta kokonaisuudessa tuntui että monet osapuolet haluavat luopua taakastaan, syyllistämisestä ja syyllisyydestä, anteeksiannon ollessa se avain vapauteen. Sitten vielä muutama henkinen aspekti lisää. Yks on, että jos mä en tuota purkutyötä olisi tehnyt, niin olisin kantanut sitä hautaan saakka. Raskas homma. Olisin sitä sit kantanut myös seuraavassa elämässäni, ja toi on se diili mitä kannattaa miettiä, että haluaako siihen lähteä. Jossain vaiheessa nää jutut tulee kuitenkin sovitettavaksi, joten hyvä alkaa kerää hiljalleen sitä rohkeutta. Munilla voi hajottaa, mut löytyykö niitä riittävästi anteeksipyyntöön onkin asia erikseen. Tämä aika, kun kollektiivin värähtelyt nousee, niin se puskee kaiken paskan ulos, myös meistä yksilöistä. Ja onhan tuo aika hanurista toisinaan, kun henkisen polun kulkijoille tuo paska osuu omaan tuulettimeen ensin. Väitämpä myös, että jos yksilöinä me emme uskalla kohdata omaa pimeyttämme ja rakkaudella yhtyä siihen sitä parantamaan, niin se puhkeaa kehoomme sairauksina. Moni meistä oireilee jo vaikka miten, mutta vähintään yhtä moni kertoo miten oireet katoavat yksitellen henkisen puhdistumisen myötä. No, entä jos en olisi suostunut katsomaan rehellisesti omaa toimintaani ja myöntämään toimineeni vastoin sydämeni ääntä? Todennäköisesti olisin toiminut samoin jatkossakin. Jos mä en itse olisi oppinut laittamaan rajoja, niin olisivatko ne tulleet itsestään, vai ulkopuolelta? Tällä tahdon saattaa ajatteluun sen, että toisinaan yhteisön on hyvä laittaa rajat yksilöille, joka korkeasta perspektiivistä katsoen, tapahtuu kaikkien eduksi. Mitä siinä tapahtuu, on se että me joudutaan kohtaamaan itsemme, ja se on palvelus. Joskus sekin sattuu, kun trauma tulee esiin olemuksestamme, kohdattavaksi ja parannettavaksi. Sellasta tämä nyt vaan on joka tapauksessa, tavalla tai toisella; paska nakki, jota karkuun ei pääse. Mun näkökulmasta tässä on nyt iso vyyhti avautumassa, jossa henkiset ihmiset pääsevät näyttämään kypsyytensä, kaikissa eri positioissa. Me tiedämme että oikeusteitse asia on loputon suo, missä sanat ovat sanoja vastaan. Sinne lähdetään haastamaan, ei niinkään parantumaan. Me tiedämme että vaikka kantajia olisi useampia, niin ilman näyttöä tilanne pysyy samana. Taakat pysyvät harteilla, vielä painavammin ja sitkeämmin, ja anteeksianto muuttuu myös vaikeammaksi. Onko tuo se polku jota toivoa ja valita, on jokaisen osallisen hyvä miettiä. Sit loppuun vielä astetta korkealentoisempi näkökulma, jos niitä ei tullut jo. Moni meistä valoduunareista on tullut putsaamaan sukulinjoja. Tällä tahdon sanoa sitä, että sielunsopimukseemme saattaa olla kirjoitettuna asioita, jossa toistamme edellisten sukupolvien traumataakkaa, jotta saamme ensin kohdattua ja putsattua sen itsessämme, jonka seurauksena se putsaa koko linjaston. Edelliset sukupolvet kiittävät, kuten myös seuraavat, eli lapsemme. Nyt heidän ei tarvitse ottaa lasteja kannettavaksi siltä osin, miltä olemme taakkaa saaneet kevennettyä. Loppuun vielä kiitokset edellisille sukupolville, siitä taakankevennyksestä joita he ovat tehneet puolestamme, yhteiseksi hyväksemme. Yhdessä on muuten mun mielestä Suomen kaunein sana. Vaikka meitä on monta, niin silti olemme yksi. Rakkaus.