KUN SUKSI EI LUISTA

On se elämä vaan ihmeellistä, monia tunteita tarjoavaa. Vaikka pitkään meno tuntuu sutjakkaalta, niin toisinaan käy vaan niin että vaikka kaikki tuntuukin menevän oikein, niin kulku tökkii. Ikään kuin toisen jalan latu olisi tervaa täynnä, kun taas toinen etenee oikein kivasti. Viimeiset vuodet olen saanut olla siitä onnellisessa asemassa, että asiat vaan etenee johdatuksen virrassa, synkroniteettien, eli epätodennäköisten sattumien saattelemina. Carl Jung tätä ilmiötä aikanaan tutki, ja itsekin koen että sen näkeminen vahvistaa henkimaailmasta käsin sitä, että ihminen seuraa elämänpolkuaan. Tuolla polulla asiat tapahtuvat hyvin helposti, niin sanottua vastustusta on hyvin vähän. Samanaikaisesti on syytä huomata, että kun vastustusta tulee, niin on hyvä havahtua siihen, että olenko lipsumassa polultani syrjään. Onko jotakin sellaista tärkeää, jota en ole huomannut tai antanut sille riittävästi huomiota, ehkäpä priorisoin asioita puutteellisesti. Vuoden 2014 talvipäivänseisauksesta lähtien olen tietoisesti kulkenut valaistulla polulla, hakien sitä tapaa jolla parhaiten palvelen ihmisyyttä ja sen kollektiivista värähtelytaajuuden nostoa kohti todellista olemustamme, rakkautta. Tuo on vaatinut lukuisten varjojen ja epäkohtien kohtaamista niin itsessä kuin yhteiskunnassamme ja on myös vienyt minut politiikan pariin, Kristallipuolueen puheenjohtajaksi. Kaksi kertaa tuon pestin olen koittanut jo jättää, mut aina mut on tuotu takaisin paikalleni. Mikäpä siinä, sillä tämä meidän yhteisö on loistava, upeasti toinen toistaan tukeva valoisa heimo, jossa toimintaa ohjaa ilo sekä jokaisen henkilökohtaisen hyvinvoinnin tärkeyden ymmärtäminen. Tuntuu että tähän saakka palaset ovat loksahdelleet koko ajan upeasti kohdilleen, vaikka tietenkin, mukaan mahtuu myös niitä kertoja kun haasteita on ollut matkassa. Nyt sit taas olen, tai olemme puolueessa, astetta isomman haasteen edessä. Tuntuu että vaikka mitä yrittäisi niin merkurius perääntyy, eli mikään ei tunnu etenevän helpolla ja monta isoa kysymysmerkkiä on ilmoilla. Jos aloitan noista kysymysmerkeistä, niin meillä on ollut aivan mahtava hallituskokoonpano, joka menee ensi viikonlopun vuosikokouksessa pitkälti uusiksi. Moni puolueen toiminnan kannalta tärkeä osa-alue on jatkuvuudeltaan arvoitus. Näihin kuuluu mm. sihteerin tehtävät, kirjanpito, it-puoli ja paljon muita pienempiä tärkeitä pestejä. Koska olemme toistaiseksi puoluetukien ulkopuolella, niin kaikki vielä tapahtuu vapaaehtoisvoimin, kutsumuksesta, kiitollisuuden tunne palkkiona. Tulevia eduskuntavaaleja ajatellen meillä on sinänsä asiat aivan upeasti. Meillä on totuus puolellamme, joka avautuu myös suurille ihmismassoille koko ajan isommin. Meillä on ollut valomaailman tuki koko ajan projektillemme, ja on vaikea uskoa että se äkkiseltään pois otettaisiin, sillä vaikka mekin virheitä teemme, niin parhaamme mukaan niitä koko aika korjaamme ja sydäntämme seuraamme. Olemme myös oppineet edellisistä vaaleista paljon, ja perustuksemme ovat kunnossa. Meillä ei myöskään ole toimintaamme rajoittavia mörköjä kaapeissamme. Vaalimatematiikkaa ja mahdollisia läpimenoja ajatellen meillä on myös mahtavat asetelmat, sillä vaaliliittomme myötä, totuutta eri perspektiiveistä esiin tuovat puolueet keräävät ääniä yhteiseen pottiin. Tämän tärkeys huomattiin juuri Italian parlamenttivaaleissa, sillä kun isoimmat pienpuolueet eivät onnistuneet yhteistyössä, niin he jäivät parlamentin ulkopuolelle kun taas yhteistyötä tehden, he olisivat sinne lukujen perusteella mitä todennäköisimmin päässeet. Mutta. Kun avasimme ehdokashakumme, niin aktiivisuus on ollut aika passiivista. Tuntuu että ihmiset vain odottavat, ja myös moni kuka ehdokkuudesta on ollut kiinnostunut, on todennut johdatuksen äänestä, että vielä nyt ei ole sen aika. Voitte vain arvailla, miten turhauttavaa tuokin voi näin puheenjohtajan asemassa olla, kun palaset sinänsä ovat kohdallaan isoja ja odottamiamme menestyksiä varten, mutta hommat ei vaan toimi. Tietenkin mun mieli on myös etsinyt omia virheitä mitkä tähän tilanteeseen olisi voinut johtaa, ja onhan noita toki matkalle osunut. Niitä on kuitenkin aina osunut, enkä mitään sellaista koe tehneeni missä omat murot olisi kohtalokkaasti kastuneet, saman koskiessa Kristallipuoluetta. Puheenjohtajana mulla on ollut omat haasteeni viime aikoina näiden kaikkien tapahtuminen johdosta, kun periaatteessa, ainakin vanhan maailman toimintatapojen mukaisesti, mun tarttis tehdä kaikkeni jotta toimintamme kasvaisi, kehittyisi ja kukoistaisi. Sitten kuitenkin, aina kun olen vähänkin hiljentynyt, olen saanut sisältäni yhden sanan viestiä, sen ollessa 'Odota'. Minäkin, Brutukseni. Ai että, 'Odota', kun tuntuu että muut puolueet vetävät täydellä höngällä eteenpäin. No onneksi olen oppinut sen, ainakin osittain, että kun suksi alkaa tökkiä, niin silloin on todellakin syytä pysähtyä ja kaivaa syvemmältä vastauksia opastaviin vastoinkäymisiin. Eilen mä sitten tein sen, pysähdyin. Hiljennyin sydämeni ääreen ja rukoilin opastusta, kerroin että olen aivan hukassa. Hiljaisuuden jälkeen, se mitä minulle ensimmäiseksi näytettiin, oli ihmisten hätä. Se hätä, mitä tämä tarkoituksellisesti aiheutettu energiakriisi tulee aiheuttamaan kansamme keskuudessa. Siinä ei auta, että mediamme sekä poliittinen johtomme on ylläpitänyt maassamme massiivista pelon ilmapiiriä vuoden 2019 lopulta lähtien, päivästä toiseen, räikeitä valheita syöttäen. Nuo valheet pelkoineen, niin ne ovat uponneet massamedian ja -tietoisuuden mukana syvälle ihmisten tajuntaan, niin tietoiseen kuin tiedostamattomaan. Me näemme jo nyt, kuinka ns. hereillä olevat alkavat syyttää toisiaan milloin mistäkin, johtuen siitä kun oma traumapohja ottaa osumaa. Mut ai että, lähes kaikilla meistä, niin meillä on kerros kerroksen päällä noita ihania traumoja, joita lapsuudestamme saakka olemme karkuun juosseet erilaisilla pakokeinoilla ja selvitymismekanismeilla. Me olemme tuossa niin mestareita, että tietoinen mielemme ei noita traumoja ja mekanismeja todennäköisesti edes tunnista, mutta siellä systeemissä ne kuitenkin ovat, alitajunnassa odottamassa näyttämölle tuloaan. Ja pum. Tuo hetki, niin se on käsillä. Mulle näytettiin sitä, että miten vähän ihmisiä kiinnostaa politiikka siinä vaiheessa kun perusturvallisuutta tuovat elämänpilarit kriittisesti horjuvat. Kun materialistinen mieli on rakentanut turvansa omaisuuden ympärille, jonka olemassaolo tulee olemaan uhattuna. Toisin sanoen, se on kuolemanpelko joka täällä nousee, ja jonka kohtaamiseen ihmisillä on tällä hetkellä hyvin vähän eväitä. Mut kaikki tuo, sen on niin tärkeää tapahtua. Tuon voi nähdä kollektiivisena tehopesuna, jossa viimeinkin kohtaamme itsemme, ihmisyytemme ja traumamme. Vain jotta voimme löytää itsemme. Mä sain tästä esimakua viime kesänä festivaaleilla ollessani, kun iso 500 hengen juhlateltta nousi kovissa tuulissa ilmaan, lopulta niin romahtaen että muutama ihminen joutui avuttomana katsomaan kuolemaa silmästä silmään, sen väistäessä parin sentin päästä. Tuo tilanne, niin näiden kyseisten henkilöiden lisäksi se vaikutti koko festivaalikansaan, siten että monella nousi lapsuuden pelot ja traumat pintaan kohdattaviksi seuraavien parin päivän ajaksi. Mun silmiin näyttää vahvasti siltä, että juuri näin on käymässä tänä talvena mutta huimasti isommin. Me pääsemme kansakuntana kohtaamaan pelkomme sekä traumamme, ja nyt onkin jokaisen tämän ymmärtävän syytä miettiä, että voinko tässä prosessissa olla avuksi ja jos voi, niin millä tavalla. Se on väistämätöntä, että kun traumapohja ottaa osumaa, niin ilman omaa henkistä työtä, nuo ahdistavat tunteet projisoidaan ulkopuolelle, syytöksin ja solvauksin. Tuo johtaa erillisyyteen, yksinäisyyteen, loppujen lopuksi omien tunteiden pariin, ja se on henkistä työtä. Kuitenkin meitä on paljon, jotka olemme jo ottaneet aikaa itsellemme, oman pimeytemme kohtaamiselle. Me olemme siskoja ja veljiä, pyydettäessä ja mahdollisuuksiemme mukaisesti auttavana olkapäänä. Oppaana syvyyksiin ja sieltä korkeampiin taajuuksiin. Meillä on kokemusta, sekä usein erilaisia menetelmiä joilla kohdata sekä vapautua onnellisuuttamme tukkivista energioista. Tähän suuntaan minua opastetaan nyt, valotyöhön ihmisten parissa, vaikkakin, on tärkeää muistaa myös yhteiskunnallinen vaikuttaminen ja sen tärkeys. Tässä mä syvään henkäilen kun ajattelen tulevaa talvea, sekä näillä näkymin heti sen jälkeen tulevia eduskuntavaaleja, jotka ovat aivan älyttömän tärkeässä roolissa Suomen tulevaisuuden kannalta. Mä niin hämmästelen tätä elämänkulkua, sen Pyhää juonta, joka tapahtumarikkaudellaan ja yllätyksellisyydellään voittaa kaikki maailman kirjat ja elokuvat yhteenlaskettuna. Mulla ei ole mitään aavistusta mitä tässä vielä tapahtuu, mut silti ihan älyttömän vahva luottamus siitä, että hyvin tässä käy. Joten, siskot ja veljet, pitäkää hatuistanne kiinni. Kohta alkaa tehopesut. Menkää sydämeenne, ja kysykää missä on teidän paikkanne. Nautitaan matkasta. Nyt alkaa isommin ne vaiheet, joita varten me tänne ollaan tultu. Kiitos.