mEnestymisen esteeni

Tämä aihe tuotiin tarjottimella eteeni hyvän ystäväni toimesta. Hän kertoi puhelussamme osapuilleen niin, että eroaa Kristallipuolueesta, koska meidän puolueen toimijoiden henkilökohtaiset uskomusjärjestelmät kaipaavat uudistumista. Kuitenkin tiesin että yhteiskunnallisesti sekä henkisesti olemme asioista pitkälti samaa mieltä, joten pyysin häntä tarkentamaan kommenttiaan. Rohkeasti hän otti esimerkiksi juurikin minut itseni, ja että minä en usko omaan menestykseeni. Kieltämisen, puolustuksien sekä vastahyökkäyksien sijasta, annoin tuon sanoman tulla vastaanotetuksi. Bingo! Tuo oli hyvin mehukas osuma. Puhelun jälkeen aloin tutkimaan itseäni ja elämääni, havaiten heti muutaman uskomusjärjestelmiini vaikuttavan tapahtuman lapsuudestani. Ensimmäisenä mieleeni nousivat lapsuuteni painiottelut, joihin lähdin häviämään. Tuo siitä syystä, että pelkäsin häviön seurauksena tulevaa itkua, jota sekä isäni että minä yritimme jokseenkin aina estää, siinä kuitenkaan onnistumatta. Joskus aloinkin itkemään jo kesken ottelun, kun valmistauduin tuota ikävää tilannetta varten. Olin kuitenkin painissa suhteellisen hyvä, teknisesti taitava ja suhteellisen ovela. Niimpä voitin useammin kuin hävisin, mutta yhdestäkään voitosta en pystynyt nauttimaan, koska keskityin jo seuraavaan otteluun, ja sen häviämiseen. Aivan mahtava mieleni luoma noidankehä siis. Kun tästä juttelin ystäväni kanssa joka myös on erityisherkkä, eli helposti muiden tunteita aistiva, niin hän kertoi myös käsitelleensä samaa asiaa ja toi siihen yhden mielenkiintoisen näkökulman lisää. Kun on kilpailutilanne, niin sen seurauksena on voittajia sekä häviäjiä. Erityisherkkä voittaja aistii myös häviäjän tunteet, joka luo oman ulottuvuutensa voittamisen tavoitteluun. Joka tapauksessa, olen kiitollinen siitä että isäni vei minut tuon harrastuksen pariin, juurikin siitä syystä että opin voittamisen ja häviämisen olevan saman kolikon puolia, ja että niin sanotun voittamisen eli menestymisen sijasta, on elämässä paljon tärkempi mittapuu, joka on onnellisuus. Menestymisen pelkoa, tai sen tukosta tutkittuani, ymmärsin että sen vaikutus on heijastunut hyvin moneen osa-alueeseen elämässäni. Kilpaurheilu, opiskelu, ura, parisuhteet, jne. Aikamoinen pommi siis tiedostettavaksi, ja esiin tarkemmin tongittavaksi. Menestyksen tukos on ollut myös siunaus, sillä aktiivisen toiminnan sijasta, olen aktiivisesti ollut, tarkkaillut ja oppinut elämää. Sillä on syynsä, etten ole omistanut elämääni ulkoisen menestyksen perään, vaan enemmänkin sisäisesti tutkinut missä onnellisuus on. Koska onnellisuus, hyvinvointi ja menestys eivät kuitenkaan ole toisiaan poissulkevia asioita, niin onneni on, että uusi kumppanini on perehtynyt tietoisuustaitoihin ja -harjoituksiin, joita hyödyntäen hän ohjasi minulle sovelletun NLP-matkan elämäni aikaisempiin kokemuksiin, jotka olivat esteenä menestykselle. Ja kas kummaa. Ilokseni sain huomata, että oma henkinen työskentely on kantanut sen verran hedelmää, että melko helposti sain opastuksen avulla nostettua tietoisuuteeni noita asioita, joista oleellisimmat teille nyt kerron. Ensinnäkin, niin mitä alitajuisesti olen menestyksessä pelännyt on se, että miten se vaikuttaisi kaveruuksiin. Nyt tiedän, että kaverini ovat kanssani sen takia mitä olen, mutta mitä jos kanssani halutaankin olla ulkoisten asioiden takia? Olen nähnyt tuota tapahtuvan suurta ulkoista menestystä saaneille ystävilleni, ja se voi olla yksinäisyyteen johtava tie. Status ja materia, joskus kun ne saattavat olla jopa esteenä onnellisuudelle. Työelämässä olemiseni suhteen olen himmaillut menestymistä, sillä mitä jos annan kaikkeni ja epäonnistun, niin tuomitaanko minut, alanko itkemään ja paljastan heikkouteni? Tähän väliin sanon, että vaikka isäni ei halunnut minun itkevän ja käytöksellään siis tuomitsi sen, niin ymmärrän että hän teki parhaansa. Hän on käsitellyt oman osuutensa lapsuutensa traumoista ja siirtänyt minulle niitä perintönä vähemmän kuin hänellä itsellään on, joten olen tuosta kiitollinen, ja hoidan nyt omaa osuuttani. Kaikki menee juuri niin kuin pitääkin. Myöhäislapsuuden muisto hämmästyttää vieläkin. Kun puolisoni vei minut tuohon aikaan, ja kysyi syitä menestymisen pelolle, niin mieleeni nousi aikuisten yleisurheilukilpailut, joita olin katsomassa isäni kanssa. Siellä oli myös perhetuttumme lapsi, parin kaverinsa kanssa, ja kun menin heidän kanssaan leikkimään, niin he aloittivat kiusaamaan minua. Erityisherkälle, kiusaaminen on ehkä astetta isompi juttu, en tiedä, mutta hirveältä se tuntui. Itku tuli, jolloin menin siitä isälle sitten kertomaan, ja hän puolusti minua. Erikoinen juttu tässä on se, että kun itkin ja kärsin olotilaani sekä samalla kilpailuja katsoin, niin Seppo Räty tempaisi uuden Suomen ennätyksen keihäänheitossa, jonka lukemat muistan vieläkin, 90 metriä ja 60 senttiä. Maria Nordin avaa tätä kokonaisuutta kirjassaan Oireista Eroon hienosti, eli samaan aikaan tapahtuiden mutta toisistaan riippumattomien asioiden vaikutusta mieleemme, toimintamalleihimme sekä myös terveyteemme. Minun alitajuinen mieli oli selkeästi yhdistänyt menestyksen (koko yleisö hurrasi Sepolle) kärsimykseen jota samalla koin. Tuon seurauksena, ainakin osittain, olen siis pelännyt menestyä. Varhaislapsuudestani reilusti ennen kouluikää mieleeni nousi tilanne, jossa isäni auton takapenkillä istuimme naapurin kaverini kanssa, ja taisimme olla Korkeasaaresta tulossa. Sieltä lähtiessämme saimme lahjaksi yllätysmunat, jotka kotimatkalla avasimme. Kun avasimme munat, minun yllätykseni oli paljon kivempi, pilli muistaakseni. Kun kaverini huomasi mitä saimme, hän pyysi että laitamme munat kiinni, ja ehdotti että vaihtaisimme ne. Ja minä sitten hyväuskoisena lähdin tuohon leikkiin, vain todetakseni että hän huijasi minua, jotta sai haluamansa hyödykkeen. Niin, oli turhaa koittaa uutta kierrosta tuota leikkiä joten inhimillistä kärsimystä sain taas kokea ja oppia, toisen menestyksen vuoksi. Toinen varhaislapsuuden tilanne liittyi talviaikaan ja pulkalla laskemisen pituuskilpailuun ison talonyhtiömme pihatapahtumasssa. Muistiini palautui, kuinka isäni työnsi minulle kukkulan päällä valtavat vauhdit, joiden avulla sitten voitin muut ylivoimaisesti. Mutta ei se tuntunut reilulta, menestyminen siten että tuntee huijanneensa. Ja koska varmasti aistin muiden osallistujien sekä heidän vanhempiensa ääneen sanomattoman pettymyksen, niin vaikutus meni taas syvälle. Paradoksaalisesti, isäni varmasti toimi noin jotta voittaisin ja olisin iloinen, sinänsä parasta tarkoittaen. Vauva-aikaan meno oli myös yllätys, sillä pääsin siihen myös kiinni. Olin äitini sylissä onnellinen ja turvassa, eli menestynyt, mutta aistin sitten selkeästi sen että vanhempieni energiat muuttuivat riitaisiksi. Tapani reagoida siihen oli itkeminen, mistä ei varmastikaan ollut apua vanhemmilleni. Näin ja tunsin, kuinka molemmat heistä olisivat vain halunneet hyväksyntää ja rakkautta, mutta omien tunnetraumaperintöjen takia, he eivät pystyneet kommunikoimaan toisillensa tarpeitaan, saati sitten täyttämään niitä. Puolustuskyvyttömälle lapselle tilanne oli kokemuksessani sellainen, että itseä suojatakseni, jännitin lihakseni, käperryin, itkin, ja yritin sulkea itseni läsnäolevan tilanteen ulkopuolelle, erityisesti ahdistusta tuottavien äänensävyjen osalta. Ehkäpä tuon johdosta, lähes kaikki kehoni lihasryhmät ovat olleet kroonisesti jännittyneitä, ja kuuloaistini on tukossa. Kun naisystäväni kysyi näenkö jotain muuta, niin mieleni silmillä näin pyöreän ja erittäin ilkeän nunnan, joka toimi lapsenvahtina. Näin myös rakastavan äidin lapsi sylissään, josta välittyi viesti että heidät oli erotettu. Koska uskon täysin edellisiin elämiin niin oletan että tämä näky koski jotain niistä. Se mitä seuraavaksi näin, oli pieni lapsi, minun sisäinen lapsi, joka oli ison häkin sisällä. Häkki suojasi lasta, mutta samaan aikaan myös vangitsi. Koin kuinka kasvoin häkissä aikuiseksi, niin että raajani sekä pääni tulivat häkistä ulos elämää avoimemmin kokemaan. Kalterit olivat vääntyneet, mutta silti häkki oli vielä torsoni, eritoten sydämeni ympärillä. Mielikuvaharjoituksen avulla, tuo häkki irrotettiin minusta, ja vapaus koitti. Sisäinen lapseni on nyt turvassa, ja pidän huolta hänestä. Ja wau mikä fiilis. Kun palasimme noiden eri ikävaiheiden läpi tähän hetkeen, niin jokaisessa koin kuinka loistin vapautta. Yöllä kun menimme nukkumaan ja uni ei tullut, niin hymyilin todella leveästi uutta olotilaani. Olisin varmaan myös kunnolla nauruun revennyt, mutten kehdannut, koska puoliso nukkui vieressä aikaisen herätyksen odottaessa. Hän tosin aamulla totesi että olisit nauranut vaan, joten ensi kerralla niin varmasti teen. Mikä kaikista parasta, niin nyt koen, että olen menestyksen, hyvinvoinnin ja onnellisuuden arvoinen. Tätä olotilaa myös haluan parhaani mukaan jakaa eteenpäin, joten valmistaudu!