puhujaksi
Kokemuksia mittarissa
Elämä on kohdellut minua hyvin ja uskon että se johtuu pitkälti siitä miten siihin suhtaudun. Vastoinkäymiset kuuluvat kaikkien elämään, ne tarjoavat meille oppiläksyjä. Onkin oppilaasta kiinni haluaako hän niistä oppia, vai kerrata kärsimyksiä useammin kuin on tarvetta.
Uskon, että omalla elämänkokemuksellani ja -katsomuksellani voisin antaa monelle perspektiivejä joita pohtia, joista voisi olla apua, monella elämän osa-alueella.
Tulen mielelläni keskustelemaan, puhumaan, esiintymään, kunhan vain tasapainoisen ratkaisun sen toteutukseen sovimme. Seuraavaksi löydät muutaman esimerkin niistä vaihtoehdoista, joita voin teille tarjota.
Osa-alueet
Politiikka
Kokemusasiantuntijuus
Siltojen rakentaminen
Yllätyksellisyys
Politiikka ja yhteiskunnalliset asiat. Osallistun mielelläni paneeleihin ja keskusteluihin, tavoitteena yhteisen ymmärryksen löytäminen. Saattaa olla, että minulla on hyvin vahvat mielipiteet.
Voin tulla kertomaan tarinani kannabiksesta luentomuodossa, ja räätälöidä sen tarpeita vastaavaksi esimerkiksi kouluihin ja oppilaitoksiin sekä nuorisotoimeen.
Ymmärrän hyvin ihmisiä ja erilaisia perspektiivejä, ajatusmalleja sekä niihin liittyviä tunteita. Osaan myös kommunikoida niistä muille pehmeästi ja samaan aikaan riittävän jämäkästi. Toimin monta vuotta pääluottamusmiehenä, monia haasteita ratkoen. Toiminnastani sain kiitosta sekä työntekijöiltä että johdolta.
Jos tuntuu, että olet umpikujassa etkä tiedä mitä tehdä, niin voit koittaa kauttani ulkopuolista näkemystä, josta saatat saada myös ratkaisun avaimia.
Rakastan elämää, ja varsinkin niitä hetkiä jolloin sitä saa haavi auki ihmetellä.
Sen johdosta olen totaalisen tietämätön mihin tämä teksti voi minut viedä, joten kiitos Universumi, kaikista menneistä ja tulevista yllätyksistä, tästä hetkestä.
